Villa Vinksin Vonksin

Lapset ovat tänä kesänä päässeet leikkimään kioski- ja kahvilaleikkejä pihan perällä olevassa leikkimökki/huvimajassa. 

 "Kattoon" ompelin pitkän rimpsun viirinauhaa koristukseksi, ikkunoihin ompelin verhot, toiseen ikkunaan tuli vaaleansinistä ja toiseen vaaleanpunaista.

Kahvilan herkkutiski on täytetty omatekoisilla ja muualta tilatuilla herkuilla. 

On muffinssia, pikkuleipää ja kaikenmoista kakkusta.

Herkut on nautittu herkullisen värisistä kipoista ja kupeista.

 

Tiskitkin on saatu hoidettua hymyssä huulin iloisella tiskiharjalla.

Makeitten herkkkujen lisäksi kioskin luukulta on saanut tilattua myös herkullista pitaleipää.

Kaupungin maukkainta ja ehdottomasti muhkeinta kerroshampurilaista.

Ja mistään muualta ei ole kyllä saanut tilattua näin mahtavaa kerrosleipää.

Herkut on kannettu pöytään ihanalla tarjottimella ja palvelu on aina ollut erinomaista.

Ja siivouskin on sujunut, kuin tanssi, näin iloisenvärisellä rikkaharjalla ja -lapiolla.

Ainut miinuspuoli kioskin valikoimassa on ollut olematon jäätelövalikoima. Ei auta muu, kuin hoitaa tilaus hetimmiten kuntoon. Jospa ensikesänä olisi sitten tarjolla jäätelöäkin.

Maistuisiko muffinssi

Se on syksy nyt. Ainakin jos syksy mitataan käytettyjen nenäliinojen määrällä. Molemmat lapset ovat olleet nuhaisia ja yskäisiä ja on aikamoinen ihme, että itse olen säästynyt vielä nenän niiskutukselta, sen verran paljon olen kyllä saanut pärskeitä ja roiskeita osakseni. 

Niistorobottina toimimisen ohella olen kerennyt läträämään maalipurkin, pensselin ja telan kanssa. Osa olohuoneen seinistä oli pakko maalata (ihan vaan tylsän valkoiseksi), kun poistimme keväällä(!) verholaudan, jonka alta paljastui vihreä seinä ja siitähän se dominoefekti lähti liikkeelle. Kun maalaa yhden seinän, joutuu maalaamaan toisen ja vielä kolmannenkin...

Kuvissa näkyvät muffinsseja esittävät piperrykset olen tehnyt jo aikapäiviä sitten lasten herkkukahvila leikkejä varten. Paikallisesta "halppissekatavarakaupasta" löytyi muovinen kakkuvati kuvulla, ihan täydellinen lasten kahvilaleikkejä ajatellen.

Sinkkisoikko ja kukat ovat alelöytöjä ja ostettu ajatuksella, laitetaan leikkimökkiin. Ensikesää odotellessa saavat kuitenkin ilahduttaa pieniä leikkijöitä (tai ainakin äitiä) yläkerran leikkihuoneessa.

Sininen tuolikin se odottaa uutta maalikerrosta pintaansa. Tekemistä riittää ja jos ei riitä, niin olen mestari kehittelemään uusia puuhia. Niistä lisää sitten joku toinen kerta! 

Aika tylsää tää yksinpuhelu muuten, huhuu, onko siellä ketään?

=)

Rinsessan viirinauhat

Olen niin ihastunut tuohon vaaleanpunaisen ja vaaleanvihreän yhdistelmään, että hupsistaheijakkaa. Innostuin keväällä viirinauhojen ompelusta ja tässä kuvia ihkaensimmäisistä viiriviritelmistäni. Tykkään kovasti. Jos sinäkin tykkäät, niin ehkä justiinsa hädintuskin nippanappa voisin näistä viirinauhoista luopua. Laita viestiä kommenttiboxiin tai sähköpostiini ja sovitaan kaupoista =)

Viirit kävin kuvaamassa pihan perällä olevassa leikki/huvimajassa, josta olen jo muutaman sanasen aiemmin maininnutkin =). Tarkoitus oli rakentaa sellainen leikkimökki, jota voisi myöhemmin käyttää myös huvimajana ja tätähän mökkiä voi, korkeutta riittää yllinkyllin.

Mukavaa viikonjatkoa ja hei, isoveli valvoo taas ;)

Nukensänky pienelle rinsessalleni

Iso mies nikkaroi (tovin jos toisenkin sain odotella) ja minä heilutin maalisutia ja surruutin ompelukoneella patjanpäällisen, peiton ja pari tyynyä.

Kyllä nyt pikkuneidin kelpaa laitella nukkea sänkyyn nukkumaan.

Ihastuin tuohon vihreään kukalliseen Tilda kankaaseen ihan täysillä, vaikken ole oikein milloinkaan ollut mikään kukkakangasihminen. Ja tuo vaaleanvihreän ja vaaleanpunaisen yhdistelmä, niin on herkullista että. Niin sitä taas on mamman maku muuttunut lapsukaisten myötä. 

 Kiikutin nukensängyn huvimajaan/leikkimökkiin kuvausta varten. Kovin on vielä tyhjää mökissä, enkä tiedä viitsinkö tähän aikaan vuodesta enään alkaa sisustelemaankaan leikkimökkiä. Toisaalta jos nyt laittaisin kaiken valmiiksi, niin leikit voisi aloittaa keväällä heti, kun kevään ensimmäiset auringonsäteet kutittelevat nenänpäätä.

Dinojunaa, kyytiin vaan...

Hei vaan! Tulihan se kesä sittenkin takaisin, kaksi päivää olen viettänyt puutarhassa lapion, haran ja kottikärryn kanssa puuhastellen. Viime keväänä aloitettu leikkimökki/huvimaja rakennusprojekti sai siivet  allensa ja siitä se ajatus sitten lähti ja valmista toivon puutarhassa tulevan vielä tänä syksynä. Paino sanalla TOIVON. Leikkimökinhän siis piti valmistua jo vuosi sitten toukokuun loppuun, mutta taisi jäädä tarkentamatta minkä vuoden toukokuuta tarkoitin. Tämänkään vuoden toukokuun loppuun ei valmista vielä tullut, mutta ehkä ensikeväänä sitten. Pari työvaihetta on vielä kovan neuvottelun ja painostuksen alaisena. Periaatteessa mökissä voisi jo leikkiä, mutta kalustus uupuu aivan tyystin, joten vähän kurjaahan sellaisessa on sitten leikkiä. 

Voi sentään, juttu lähti rönsyilemään ihan eri suuntaan kuin oli alunperin tarkoitus. Ajattelin esitellä yläkerrastamme huoneen, jolle tehtiin pikainen remppa maalin ja laminaatin avulla. Huoneesta tehtiin lapsille väliaikainen leikkihuone. Pinnat olivat todella kulahtaneet ja rempattu viimeksi ehkä seitkytluvulla, joten oli jo aikakin tehdä jotakin. Iso mies naputteli laminaatin karsean tummanruskean muovimaton tilalle ja minä vedin ronskilla kädellä maalia vanhan kulahtaneen tapetin päälle. Vähänhän se tapetti siinä maalatessa alkoi kupruilemaan, mutta kuivuttuaan kuitenkin oikeni. Yleensä olen pikkutarkkuuteen taipuvainen, mutta tälläkertaa työn jäljellä ei ollut niin väliä, huone kun kuitenkin on menossa täydelliseen remonttiin sitten aikanaan. Virkistävää tehdä joskus jotakin hälläväliä asenteella. Mutta ihan hyvä siitä tuli, ottaen huomioon sen mistä lähdettiin liikkeelle.

Kalustusta ei tässäkään huoneessa vielä liiemmin ole. Ainoastaan Pentikin sininen kaappi kannettiin kellarikerroksesta lelukaapiksi. Pari tuolia on tulossa huoneeseen, kunhan kerkeän sutimaan niihin uuden maalipinnan ja lisäksi pieni pyöreä lasten pöytä tuolineen odottelee uutta maalipintaa. Ikean Ektorp nojatuolista olen haaveillut salaa, siinäpä olisi mukavaa lueskella sitten kirjoja vaikkapa.

Dinosaurus verhokankaaseen tykästyin exnaapurin (terkkuja vaan sinne) lastenhuoneessa ja sitä oli aivan pakko ostaa itsellekin. En olisi ennen lapsia ikuna tykästynyt moiseen kankaaseen, mutta niin sitä vaan maku muuttuu lapsien myötä. 

Sinooperin alelaarista löytyi hauska JaBaDaBaDoon dinotähtinipsuhärdelli. Se pitäisi viritellä seinälle ja lapset voisivat ripustella siihen sitten vaikkapa omia dinotaideteoksiaan esille.

Olin suunnitellut ostavani säkkituolin, mutta niin vain Eurokankaassa käydessäni löytyikin sopiva kangas ja päätinkin ommella löhöilypussukan itse. En tiedä oliko se kovin nerokas ajatus, enkä ole ihan varma tuliko siitä sen edullisempikaan, mutta tulipahan nyt tekaistua sellainenkin. Päällipussukka on tosi jämäkkää kangasta ja ompelin siihen vetoketjun toiselle puolelle yläreunaan ja sisään ompelin toisen pussukan lakanakankaasta, jonka täytin styroksipalluroilla. Näin päällinen on helppo irrottaa pesua varten. 

Verhoja olen elämäni aikana ommellut melkoisen kasan, mutta nyt vasta kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa tankoa varten purjerenkaat. Helppoa kuin heinänteko, sanoisin. 

Ajatus tällaisesta aakkostaulusta muhi pitkään päässäni. Pala liimapuulevyä, vähän naputtelua, nakuttelua ja paukuttelua. Sitten maalia ja krakleerauslakkaa ja taas maalia. Kasa maalattuja pahviaakkosia, liimaa ja volaa! Aakkostauluhan se siinä! Pikkasen jäi harmittamaan aakkosten sijoittelu, olisi sittenkin pitänyt laittaa kirjaimet viivotinsuoraan eikä vinksinvonksin. Ehkä vaihdan vielä parin kirjaimen asentoa, niin pahasti pari kohtaa hyppii silmille.

Tässä vielä kuvaa laminaatista, paikallisen superhypermarketin halvimmasta päästä. Iso mies kaupoille ja ohjeeksi vain jotain lankkumaista ja väri ei mitään punertavaa sitten. Aika hyvin valittu. Kun ei sen nyt niin ollut väliä.

Ja pitihän se verhotangon nuppikin vielä kuvata, kun on niin söpö. 

Pitkästä aikaa kerron teille loppukevennykseksi tytöntylleröisestäni, vuosi ja kymmenen kuukautta, melkein. Pikkuneiti on kova tyttö laulamaan ja oppii todella helposti laulujen sanat. Aina sanat eivät  muistu mieleen ihan täydellisesti, mutta sepäs tekeekin laulamisesta vieläkin suloisempaa...

"Minä soitan, harmonikkaa, ihmiset on kummissaan..." 

Meidän neitipä laulaa lurautteleekin laulun näin.

"Minä soitan, harmonikkaa, ihmiset on kunisaappaissaaaaa..."

Kumisaappaissaan siis, hih =)