Eipä tässä ole mitään ihmeempiä vähään aikaan tapahtunut, sitä tavallista vaan, siivoamista ja ruuanlaittoa lähinnä. Keittiön vanhalla puusohvalla istuskelua pienen miehen kanssa ja kotikadun tapahtumia tirkistellessähän nämä päivät niin nopeasti kuluvat.
Muutaman pussukan olen saanut ommeltua, tarkoituksenani laittaa ne naulakkoon roikkumaan. Viime viikonloppuna sain myös maalattua vanhan puusohvan, joka majaili autotallissamme useamman vuoden ajan. Nyt se odottaa takkahuoneessa uutta patjaa patjanpäällisineen. Kangas patjaan on ollut jemmassa jo monta vuotta, en ole vain saanut ommeltua siitä mitään.
Niin ja hei, meille on muuttanut asumaan uusi kaappi. Se ihana Pentikin valkoinen kaappi (josta kerroin teille vuonna yksi ja kaksi), joka onkin sininen. Niin siis, tilasin alkuvuodesta Pentikiltä valkoisen lasiovisen ihanan kaapin, mutta vasta tälläviikolla kaappi oli tullut Pentikille. Ja sitten se kaappi oli matkalla kauppaan mennyt ja hajottanut sokkelinsa ja maalipintakin oli ihan likainen...mietin hetken, otanko vai jätänkö ja päätin sitten jättää. Ja onneksi jätin, nimittäin ostimme sitten samanlaisen kaapin sellaisena ihanan sinisenä (tosin siitäkin oli pala irronnut sokkelista, iso mies sai sen kyllä liimattua takaisin paikoilleen).
Nyt kaappi on kannettu kellarikerroksen takkahuoneeseen (aikamoinen voimanponnistus olikin, jalat ja kädet vapisi aikansa kaapinkantourakan jälkeen). Ja kaapin väri ei voisi olla enempää, kuin täydellinen. Sattumalta, puusohvan patjakangas on täydellisen yhteensopiva kaapin värin kanssa. Voi, että olen iloinen, kun vihdoinkin alkaa näyttämään siltä, että pääsen sisustamaan takkahuonetta...eihän "pikkuremonttia" ole tehtykään, kuin öööö...ainakin yli puoli vuotta...no hiljaa hyvä tulee...tai ainakin jotain sinne päin.
Tänään sain myös hiottua kolmannesta tuolista vanhaa maalipintaa siistimmäksi ja ehkä huomenna pääsen sutimaan vihreää väriä tuolin pintaan, sillä aikaa, kun pikkumies nukkuu päiväuniaan.
Kaikista edellämainituista laittelen jossain vaiheessa kuvia, että pääsette kommentoimaan, ovatko ne niin ihania, kuin itse kuvittelen niiden olevan ;)
Pari viime päivää ovat olleet ilmojen puolesta kerrassan ihanat, kun se hyytävä viima vihdoinkin hellitti. Lunta vaan tuppaa olemaan meidän takapihalla vielä ihan liikaa, kiitos siitä läheisen metsikön. Tänään viimeksi on pieni mies ollut pulkan kyydissä meidän takapihalla, että näin... Jos en koskaan poistuisi kotoa, niin voisin luulla, että muuallakin on lunta vielä yhtä paljon. Onneksi en kuitenkaan ole ihan niiiiin mökkihöperö, vaikka aika paljon kotona viihdynkin.
On tullut tavaksi kertoa näin lopuksi hassuja juttuja pikkumiehen puuhista ja tässä teille taas yksi pikkiriikkinen hassu tapaus, joka ainakin hetken huvitti äitiä.
Meillä on ihan jokapäiväistä se, että aina, kun avaan ikkunan tuulettaakseni huonetta, niin kissat ja nupunapu kipittävät peräkanaa haistelemaan raikasta ulkoilmaa tuuletusräppänästä.
Eilen istuimme pienen miehen kanssa keittiön puusohvalla ja kissa keikisteli ikkunalaudalla. Avasin ikkunan ja kissa kerkesi ensimmäisenä nuuhkimaan ulkoilmaa. Nupunapu taisi tuumata, että hei, tää on mun virkistäytymistuokio ja laittoi kämmenensä kissan naaman eteen ja työnsi hellästi, mutta päättäväisesti kissan pois tuuletusikkunan rakosesta. Sen jälkeen nokkela pikku mies työnsi oman pikku nenukkinsa tuuletusikkunan rakoseen ja nuuhki tyytyväisenä raikasta ulkoilmaa. Kyllä minua taas nauratti. No, pitäähän sitä toki pitää puoliaan, melkein, puolitoistavuotiaankin.