keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Saisinko maalata valkoiseksi

Muistatteko, kun olen muutamaan otteeseen valitellut eteisemme patinoituneista seinäpaneeleista ja siitä, kuinka iso mies ei ole antanut lupaa maalata niitä valkoiseksi?
Katsokaapas alla olevia kuvia. Ei, emme ole muuttaneet. Sain vain sittenkin pitkäaikaisen, hienovaraisen painostuksen jälkeen tahtoni sittenkin läpi. Usean päivän ajan vietin jokaikisen vapaahetkeni maalipurkin ja pensselin seurassa. Lopputuloksesta ei voi sanoa muuta kuin, maalipensselin olisi pitänyt saada heilua jo aikoja sitten. Parhain palaute tuli pieneltä mieheltä. Nupunapu nimittäin kipitti aina päiväuniensa jälkeen ensimmäisenä katsastamaan, mitä äiti oli unien aikaan saanut aikaan. Hyväksyvästi pieni mies sitten aina nyökytteli päätänsä.

Kurkatkaapa pari postausta alempana olevaa avainkaappi kuvaa. Kaappi on aivan samassa paikassa, tunnelma on vain kovin erilainen. Kirjoitelkaahan kommentointilootaan mielipiteenne pienestä pintaremontista.



sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Enkeli lentää liihottaa

Tilda enkelini, esikoiseni. Kauan sitä pipersin, mutta vihdoin minulla on ilo esitellä se teille, rakkaat blogiystäväiseni.





Tilda enkelin oli tarkoitus liihoitella huvilan kylpyhuonetta koristamaan, mutta taitaakin käydä niin, että enkeli viettää talven kuitenkin kotosalla ja matkustaa vasta keväällä huvilalle.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Avainkaappi, lehtikori, pesuainepurnukka

Piiiitkästä aikaa täällä taas. Suokaa anteeksi hiljaiseloni.

Se on nyt sitten syksy, ja sitä myötä kaikenmaailman reality hömpppäpömppä telkkaohjelmat. Illan tullen tämä äippä niitä sitten katselee tallenteelta, pienen miehen mentyä yöunille...
Monen monta kertaa olen avannut blogisivuni, mutta mitään järkevää kommentoitavaa ei kuitenkaan ole tullut mieleen ja kamerakin on piiloutunut kaapin hyllylle...sitten sitä vaan on kurkkinut toisten blogeja ja lopulta poistunut hiljaa takavasemmalle, sanomatta sanaakaan.
Olen minä toki yrittänyt saada jotain järkevääkin aikaiseksi, menetelmällä hiljaa hyvä tulee...palataan aikaansaannoksiini sitten joku toinen päivä kuvien kera...

Lopuksi vielä kuvia ihanuuksista, jotka ovat viimeviikkojen aikana kotiutuneet meille. Yksi sieltä, toinen täältä. Avainkaappi saanee vielä jossain vaiheessa verhontekeleen tai vastaavan somistuksekseen. Sydän on valmistettu omin pikku kätösin. Korissa säilytetään päivän posti. Käytännössä kori pitää kuitenkin sisällään vähintäänkin kahden viikon postit. Pesuaine purnukka tuntui muuten vain tuikitarpeelliselta ; )