Maailmalta maailmalle

Hei. Taisin mainita joitain aikoja sitten, että sain korutilauksen. Korun valmistaminen kesti luvattoman kauan, ensiksi sen takia, että ei ollut koskaan sopivaa hetkeä korun pipertämiseen ja toisekseen siksi, että koruun tulleiden kristallien metsästämisessä meinasi tulla tenkkapoo, kun mistään kotimaisesta helmikaupasta en onnistunut löytämään oikeanvärisiä ja -kokoisia kristalleja. Lopulta sain vinkin, että ranskanmaalta löytyisi kauppa, josta kyseisiä kristalleja löytyisi...ei auttanut muu, kuin laittaa tilaus menemään sinne suuntaan.

Miten joskus voikaan jostain niin yksinkertaisesta asiasta tulla niin monimutkainen? Onneksi ilmoitin korun tilaajalle jo ennakkoon, että saattaapi kestää. Mutta että näin kauan, huokaus sentään.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Koru on nyt päässyt uuteen kotiinsa ja viestiäkin pukkasi sieltä suunnalta, ihan oli koru ollut mieluinen.

Vintaj natural brass messinkiä, swarovskin helmiäislasihelmiä ja kristalleja, sekä lucitekukkanen. Tykkään, tykkään, tykkään. Tykkäätkö sinä?

Romuromantiikkaa

Illansuussa kerkesin ihan yksinäni, kamera kainalossani ulos. Koru taskunpohjalla, ajatuksena räpsäistä muutama kuva tekemästäni korusta. Montaa askelta ei ulkona tarvinnut ottaa, kun silmäni osuivat seinään nojaaviin ikkunanpokiin...

Vintaj natural brass messinkiä, swarovskin helmiäislasihelmiä ja lucitekukkanen. Tykkään, tykkään, tykkään.

Romua... Ikkunapokat ovat itseasiassa koko kesän odottaneet kunnostusta, ne odottavat pääsyä uuteen rakennelmaan, josta kerron teille ehkä joskus ensikeväänä...

Romantiikkaa...

Lopetettuani kuvaamisen, mietin hetken, miksi tulee oltua niin harvoin ulkona iltaisin, yksin. Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä. Ulko-oven avattuani, vastassa oli itkua tihrustava pienen pieni tyttönen, isin sylissä. Ikävä oli jo tullut, vaikken ollut kuin hetken ulkona. Niin se vain on, heti kun pieni näkee minut, alkaa ikävä äitin syliin. Äitin pieni kulta.

Omenapuun alla

Hei vaan. Korupajastani on kesän aikana valmistunut muutamia koruja, itselleni, lahjaksi sekä yksi tilauskin pukkasi päälle yllättäin, kun lahjansaajan sisko ihastui tekemääni koruun ja halusi itselleen samanmoisen korun, tosin värimaailmaltaan erilaisen. Oli tosi kiva kuulla, että lahjaksi tekemäni koru osui ja upposi täydellisesti (ainakin näin minulle vakuuteltiin), vaikkei minulla ollut minkäänlaista käsitystä lahjansaajan korutyylistä ja värimaailmasta ja sitten vielä joku toinenkin halusi itselleen samanlaisen korun.

Tykkään ihan tosi paljon tehdä koruja, harmi vaan, että tällähetkellä on niin harvassa ne hetket, kun pääsen koruja näpertelemään.

Harmi, etten kerennyt kaikkia tekemiäni koruja kuvaamaan. Nämä pikapikaa kuvaamani korut väkersin ihan omaan käyttöön, turkoosin tunikan seuraksi kesän juhlia varten.

Korujen kuvaaminen on minusta jotenkin ihan hirmu vaikeaa, en oikein tiedä missä, milloin ja miten niitä pitäisi oikein kuvata...ulkona vai sisällä, neutraalilla alustalla vai rekvisiitan kanssa...näitäkin koruja kuvailin eka valkoisen paperin päällä ulkona auringonvalossa, sitten yht`äkkiä tuumasin, että mitä jos nakkaisin korut omenapuuhun...

Vintaj natural messinkiä (korunvalmistusmateriaalina ihan ehdoton suosikkini tällähetkellä), lucitekukkasia ja särölasihelmiä...

Niin ja hei, korukuvausvinkkejä otan ihan hirmuisan mieluusti vastaan.