Hei vaan! Tulihan se kesä sittenkin takaisin, kaksi päivää olen viettänyt puutarhassa lapion, haran ja kottikärryn kanssa puuhastellen. Viime keväänä aloitettu leikkimökki/huvimaja rakennusprojekti sai siivet allensa ja siitä se ajatus sitten lähti ja valmista toivon puutarhassa tulevan vielä tänä syksynä. Paino sanalla TOIVON. Leikkimökinhän siis piti valmistua jo vuosi sitten toukokuun loppuun, mutta taisi jäädä tarkentamatta minkä vuoden toukokuuta tarkoitin. Tämänkään vuoden toukokuun loppuun ei valmista vielä tullut, mutta ehkä ensikeväänä sitten. Pari työvaihetta on vielä kovan neuvottelun ja painostuksen alaisena. Periaatteessa mökissä voisi jo leikkiä, mutta kalustus uupuu aivan tyystin, joten vähän kurjaahan sellaisessa on sitten leikkiä.
Voi sentään, juttu lähti rönsyilemään ihan eri suuntaan kuin oli alunperin tarkoitus. Ajattelin esitellä yläkerrastamme huoneen, jolle tehtiin pikainen remppa maalin ja laminaatin avulla. Huoneesta tehtiin lapsille väliaikainen leikkihuone. Pinnat olivat todella kulahtaneet ja rempattu viimeksi ehkä seitkytluvulla, joten oli jo aikakin tehdä jotakin. Iso mies naputteli laminaatin karsean tummanruskean muovimaton tilalle ja minä vedin ronskilla kädellä maalia vanhan kulahtaneen tapetin päälle. Vähänhän se tapetti siinä maalatessa alkoi kupruilemaan, mutta kuivuttuaan kuitenkin oikeni. Yleensä olen pikkutarkkuuteen taipuvainen, mutta tälläkertaa työn jäljellä ei ollut niin väliä, huone kun kuitenkin on menossa täydelliseen remonttiin sitten aikanaan. Virkistävää tehdä joskus jotakin hälläväliä asenteella. Mutta ihan hyvä siitä tuli, ottaen huomioon sen mistä lähdettiin liikkeelle.
Kalustusta ei tässäkään huoneessa vielä liiemmin ole. Ainoastaan Pentikin sininen kaappi kannettiin kellarikerroksesta lelukaapiksi. Pari tuolia on tulossa huoneeseen, kunhan kerkeän sutimaan niihin uuden maalipinnan ja lisäksi pieni pyöreä lasten pöytä tuolineen odottelee uutta maalipintaa. Ikean Ektorp nojatuolista olen haaveillut salaa, siinäpä olisi mukavaa lueskella sitten kirjoja vaikkapa.
Dinosaurus verhokankaaseen tykästyin exnaapurin (terkkuja vaan sinne) lastenhuoneessa ja sitä oli aivan pakko ostaa itsellekin. En olisi ennen lapsia ikuna tykästynyt moiseen kankaaseen, mutta niin sitä vaan maku muuttuu lapsien myötä.
Sinooperin alelaarista löytyi hauska JaBaDaBaDoon dinotähtinipsuhärdelli. Se pitäisi viritellä seinälle ja lapset voisivat ripustella siihen sitten vaikkapa omia dinotaideteoksiaan esille.
Olin suunnitellut ostavani säkkituolin, mutta niin vain Eurokankaassa käydessäni löytyikin sopiva kangas ja päätinkin ommella löhöilypussukan itse. En tiedä oliko se kovin nerokas ajatus, enkä ole ihan varma tuliko siitä sen edullisempikaan, mutta tulipahan nyt tekaistua sellainenkin. Päällipussukka on tosi jämäkkää kangasta ja ompelin siihen vetoketjun toiselle puolelle yläreunaan ja sisään ompelin toisen pussukan lakanakankaasta, jonka täytin styroksipalluroilla. Näin päällinen on helppo irrottaa pesua varten.
Verhoja olen elämäni aikana ommellut melkoisen kasan, mutta nyt vasta kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa tankoa varten purjerenkaat. Helppoa kuin heinänteko, sanoisin.
Ajatus tällaisesta aakkostaulusta muhi pitkään päässäni. Pala liimapuulevyä, vähän naputtelua, nakuttelua ja paukuttelua. Sitten maalia ja krakleerauslakkaa ja taas maalia. Kasa maalattuja pahviaakkosia, liimaa ja volaa! Aakkostauluhan se siinä! Pikkasen jäi harmittamaan aakkosten sijoittelu, olisi sittenkin pitänyt laittaa kirjaimet viivotinsuoraan eikä vinksinvonksin. Ehkä vaihdan vielä parin kirjaimen asentoa, niin pahasti pari kohtaa hyppii silmille.
Tässä vielä kuvaa laminaatista, paikallisen superhypermarketin halvimmasta päästä. Iso mies kaupoille ja ohjeeksi vain jotain lankkumaista ja väri ei mitään punertavaa sitten. Aika hyvin valittu. Kun ei sen nyt niin ollut väliä.
Ja pitihän se verhotangon nuppikin vielä kuvata, kun on niin söpö.
Pitkästä aikaa kerron teille loppukevennykseksi tytöntylleröisestäni, vuosi ja kymmenen kuukautta, melkein. Pikkuneiti on kova tyttö laulamaan ja oppii todella helposti laulujen sanat. Aina sanat eivät muistu mieleen ihan täydellisesti, mutta sepäs tekeekin laulamisesta vieläkin suloisempaa...
"Minä soitan, harmonikkaa, ihmiset on kummissaan..."
Meidän neitipä laulaa lurautteleekin laulun näin.
"Minä soitan, harmonikkaa, ihmiset on kunisaappaissaaaaa..."
Kumisaappaissaan siis, hih =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti