sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Särkänniemeen särkänniemeen

Harmaata ja vesisadetta. Ei mikään loistelias mökkeilysää. Sääennusteita tarkasteltuamme päätimme keskeyttää mökkeilyn ja varata hotellihuoneen ja suunnata kulkumme sinne, missä aurinko paistaisi.

Tampere, Särkänniemi

Muutama tunti autossa istumista ja perillä meitä odotti valtavat autojonot ja tupaten täynnä olevat parkkipaikat. Muutama muukin oli siis päättänyt lähteä juuri sinä päivänä sadetta pakoon huvipuistoon. 

Ilma olikin mitä mainioin, aurinko paistoi pilvien lomasta, eikä ollut liian kuumaa eikä liian kylmää. Täydellinen huvipuistosää siis. Ihmisiä tosin olisi kyllä saanut olla pikkuisen vähemmän liikenteessä. Jokaiseen paikkaan oli aivan hillittömät jonot.


Päivä hurahti nopeasti, jonottaen ja odottaen, minä lähinnä odottaen, koska jostain syystä minua ei ole luotu hurvittelemaan huvipuistolaitteissa. Pelkkä karusellin pyörimisen katseleminenkin saa pääni pyörälle, joten roolini oli siis olla rattaiden ja kimpsujen ja kampsujen vahtaaja. Ja sehän sopii minulle, ei haittaa ollenkaan. Pääasia, että pikkumies ja pikkuneiti pääsivät iloitsemaan laitteissa ison miehen kanssa. 



Pikkumiehelle olisi tosin tälläkertaa ilmeisesti riittänyt pelkkä Angry birds seikkailurata, sen verran kovasti sinne hinguttiin aina sisääntuloportilta saakka. Ja sitten kun sinne päästiin, ei sieltä olisi pois haluttu tulla millään. Näin aikuisen silmin on sanottava, että juu, ihan kivahan se seikkailurata on, mutta erittäin vaikeasti valvottava, varsinkin sellaisella väkimäärällä, mitä tuona päivänä oli. Ei auttanut muu, kuin jäädä itse päivystämään täsmälleen siihen kohtaan, mistä pikkumies säntäsi kohti seikkailuja ja toivoa parasta, että edes silloin tällöin näkisi oikean lippispään vilahtavan tunneleiden lomassa.



Huvituslaitteiden, delfiinien, elukoiden, hattaran ja superkovaa menevän hissin jälkeen suuntasimme yöksi hotelliin nukkumaan jatkaaksemme aamulla auringonmetsästystä uusien seikkailujen kera. 

Nokka kohti naa na na nan naa na na na nan naa...

=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti