torstai 20. toukokuuta 2010

Tikapuita pitkin...


Ihanaa, kesä on täällä! Tänään on ollut aivan loistava hellesää, aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja pienen pieni tuulenvire vilvoittaa hetkellisesti. Aivan mahtavaa!
Vaikka nyt onkin mitä ihanin kesä, palaan ajassa taaksepäin, tuonne viime syksyyn saakka, jolloin iso mies sai toteuttaa toiveeni heinäseiväs tikapuista. Kuvassa kaksi erilaista testiversiota tikapuista. Kumpaisesta sinä tykkäät enemmän?
Kyseiset tikapuut ovat muuten myytävänä, joten laita viestiä vaikkapa kommenttilootaan, mikäli kodistasi löytyy sopiva paikka aidoista heinäseipäistä tehdyille tikapuille.
Kuvassa näkyy myös vanha ovi, jonka sain viimesyksynä omakseni. Ovi on lapsuuskodistani ja se on ollut käytössä joskus ennenvanhaan kauan kauan sitten. Melkoisen painava ovi ja kauniskin vielä, kyllä sitä ennenmuinoin on osattu tehdä kaikesta niin kaunista ja aitoa. Kiitokset vielä ovesta veljen perheelle.
Muistaako kukaan vielä höpinöitäni pienestä pintaremontista? Nooh...sellainen on todellakin ollut tekeillä, mutta kuten alunperin epäilin, valmistumisajankohtaa on vaikea määritellä...meillä kaikki tuppaa valmistumaan melkoisen verkkaiselle tahdilla, vaikka kyseessä ei olisi kovinkaan kummoinen juttu. Koittakaa jaksaa odottaa, maltti on valttia.
Mukavaa loppuviikkoa ja nauttikaa ihanasta kesäsäästä niin kauan, kuin sitä riittää!

5 kommenttia:

  1. Ihanat tikapuut ja tuo ovi! :) Itse tykkään enempi noista jotka ovat lähempänä ovea. Pitääpä itsekin hakea lapsuudenkotoa muutama heinäseiväs ja tehdä(lue:laittaa mies tekemään) uuteen kotiin koristukseksi tikapuut.

    VastaaPoista
  2. Kauniit tikkaat, minun makuuni on enemmän nuo pidemmät tikkaat.

    VastaaPoista
  3. Minä tykkään molemmista :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana ovi, ja upet tikkaat! :)

    Itsellänikin muutama heinäseiväs odottaa inspiraatiota, ja tikapuut myös tahtoisin. Nuo kapeammat miellyttävät myös minun silmääni.

    Meilläkin olis pikku remonttia tiedossa kesälle. Hitaasti mutta "varmasti". Jään innolla odottamaan kuviasi.

    Ihanaa ja aurinkoista kesän aikaa!

    VastaaPoista
  5. hienoja molemmat. ja aivan ihana tuo ovi. <3

    VastaaPoista