Lupaavasti alkanut valokuvaajan ura tyssäsi sitten, kuin kanan lento. Yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin. Onnistuin sitten tiputtamaan kameran kädestäni lattialle ja nyt kamera ilkeilee mulle vaan lens erroria. Ha ja hymph, sanon minä. Mies ja poika varmaan taputtaa käsiään yhteen (pienelle miehelle tällä hetkellä on tuo taputtaminen kova juttu), että hyvä äiti, hyvä äiti, onnistuitpa tekemään hienon tempun. Tai mitä, jos jättäisin kertomatta koko jutun ja piilottaisin kameran vaan vaatehuoneen pimeimpään nurkkaan, siellä se olisi varmassa tallessa, poissa ihmetteleviltä katseilta. Mitäs meni tippumaan. Jos mies alkaa joskus kyselemään kameran perään, sanon vaan, että mikä kamera? En mä vaan tiedä mitään mistään kamerasta.
No ei vaan. Kai se on kerrottava, valheella on tunnetusti tapana paljastua kuitenkin ennemmin tai viimeistään myöhemmin. Ja sitäpaitsi, olihan meillä puhetta uuden kameran ostosta. Niinpä niin.
Mutta nyt tässä pääsi kyllä käymään niin, että kuvia ei nyt sitten ilmeisesti ala tupsahdella tähän blogiin siihen tahtiin, kuin olin näin aluksi ajatellut. Ellei sitten heti maanantaina lähdetä uuden kameran ostoon. Tai jos tuo vanha kamera ymmärtäis uhkaukseni tuosta vaatehuoneen pimeimpään nurkkaan piilottamisesta, ja korjais itte ittensä ennen sitä. Katellaan miten käy.
Tarkoitukseni oli laittaa parit jouluiset kuvat vielä, mutta nekin jää nyt laittamatta, kun pääsi käymään myös niin, että unohdin miten se lataaminen kameralta tietokoneelle nyt tapahtuikaan. Muisti on hyvä, mutta kovin lyhytkestoinen. Täytyy siis varttua, että mies kotiutuu metsältä.
Päätän rapottini tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti