lauantai 28. maaliskuuta 2009

Aurinkoinen kakku

Ihanien aurinkoisten päivien innostamana teki mieli tehdä makoisaa hyytelökakkua. Resepti on ollut hallussani jo useamman vuoden ajan. Aina silloin tällöin, herkkuhampaan kolottaessa, reseptiä tulee etsittyä kissojen ja villakoirien kanssa julmetusta reseptikasastani ja päätinkin nyt kirjoittaa ohjeen talteen tänne blogimaailmaani.

Kakku on melko helppo valmistaa, tosin melko monta työvaihetta siinä on. Maku on makea, mutta samalla raikas ja mikä ihaninta, se on todella herkullisen näköinen.
Nupunapukin mutusteli kakkua pienillä mutruhuulillaan useamman, kuin yhden lusikallisen. Vaikuttaa vahvasti siltä, että pikkumiehestä on tulossa varsinainen herkkusuu.





Unelmainen mansikkatorttu
pohja:
170 g Domino-keksejä
50 g voita sulatettuna
täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl soseutettua mansikkaa (4 dl pakastemansikkaa)
1 1/2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 sitruunan mehu
7 1/2 liivatelehteä
päälle:
3 dl appelsiinimehua
4 1/2 liivatelehteä
1. Hienonna keksit muruiksi ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele muruseos leivinpaperilla vuoraton irtopohjaisen vuoan pohjalle. Laita kylmään.
2. Soseuta mansikat. Vatkaa kermavaahto ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri ja mansikkasose.
3. Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja lisää liivatteet kuuman mehun joukkoon. Lisää seos kädenlämpöisenä juustoseokseen ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä mieluiten yön yli.
4. Liota liivatelehdet ja puserra niistä vesi pois. Kuumenna 1 dl appelsiinimehua ja liota liivatelehdet mehuun. Jäähdytä hetken aikaa ja lisää loput mehusta. Jäähdytä ja kaada hyytyneen pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä.
5. Koristele tuoreilla mansikoilla ja sitruunamelissanlehdillä.
6. Herkuttele.

4 kommenttia:

  1. Kyllä on unelmaisen näköinen mansikkatorttu!
    Kopsaan ohjeen talteen... tuota olisi ihanaa päästä maistamaan :)

    Terkuin,
    Kantriina

    VastaaPoista
  2. Voihan herkku! Tuo kakku näyttää taivaallisen hyvältä ;) Et millään voisi sähköpostilla laittaa palan tulemaan? :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä tämän harmauden ja lumentulon keskellä aurinkoinen kakku kelpaisikin! Kakkusi näyttää hyvältä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  4. Minäkin kaivoin nyt pääsiäiseksi reseptiarkistostani tämän ihanan kakun ohjeen (olen sen 90-luvulla saanut ystävältäni). Kakku on ihanan makea ja raikas. Omassa ohjeessani on liivatelehtiä vähemmän.

    VastaaPoista