Kuvissa oleva ruukku on uusin löytöni, mielestäni kerrassaan hurmaava. Ruusu on monen vuoden takaa. En yleensä erityisemmin ihannoi epäaitoja kukkasia, mutta tämä yksilö oli poikkeuksellisen ihastuttava, hämmästyttävän aidon näköinen ollakseen epäaito. Häähuuman vallassa tulin ostaneeksi ruusuja useammankin ja loppujen lopuksi ruusut koristivat hääautoamme, riisiämpäriä ja taisi niitä olla morsiustyttöjen karamellikoreissakin...
Nupunapusta on kehkeytymässä oikein innokas äidin pikku apulainen. Olemme viimepäivien aikana pesseet hurjan monta koneellista pyykkiä, mistä lienee moinen pyykkivuori meille kasautunut...
Jokatapauksessa, pyykkikone on meidän kellarikerroksessa ja pyykit kannan sattuneesta syystä kuivumaan olohuoneeseen. Ah, kuinka somia sisustuselementtejä nuo kuivaustelineet ovatkaan pyykkipäivinä.Operaatio pyykinpesu ei siis ole mikään aivan helppo nakki pienen miehen kanssa tehtäväksi.
Ekaksi etsitään pienelle miehelle maailman vahvin nalle valekroksit jalkaan. Sitten äiti ottaa nupunapun syliin ja yleensä kädessä kiikkuu myös pyykkikori tyhjänä tai parhaassa tapauksessa täynnä likapyykkiä ja sitten avataan kellarikerrokseen menevä ovi. Tässä vaiheessa ainakin yksi kissa on livahtanut jalkojen välistä rappusten tientukkeeksi. Seuraavaksi hamuan rappusten ylätasanteelta itselleni valekroksit jalkaan ja laitan valot päälle. Sitten alkaa varovainen laskeutuminen jyrkkiä rappusia pitkin kohti kellaria. Noin kaksitoista kiloinen pojanjässikkä pyykkikoreineen toisessa kainalossa ja toinen käsi tiukasti käsikaiteessa.
Takkahuoneeseen päästyämme voin hetkeksi huokaista helpotuksesta.
Viimepäivien aikana pienestä miehestä on siis todellakin tullut oikein loistava pyykkiapulainen. Pyykin lajittelu sujuu oikein mallikkaasti ja vauhti on suorastaan kadehdittavaa...yleensä äidin tekemä lajittelu osoittautuu tässä kohtaa väärin tehdyksi.
Pyykkikonekin täyttyy sellaisella vauhdilla, että saa todellakin pitää varansa, ettei valkoisesta pyykistä tule pesussa toisen väristä. Pyykkikoneen virtanappulan ja käynnistysnappulan painaminen sujuu oikein mallikkaasti äidin pienoisella avustuksella.
Ja sitten alkaakin matka takaisin kohta yläkertaa. Kunhan nyt ekaksi ollaan puuhasteltu takkahuoneessa sitä sun tätä ja lopuksi hätistelty kissanketaleita saunaosastolta pois. Rappusille saakka päästyämme on edessä kaksi vaihtoehtoa. A Poika kainaloon ja painava pyykkikori matkaan mukaan
B Poikaa käsistä kiinni (painava pyykkikori edelleen matkassa mukana) ja jätkänpätkä nostelee jalkojaan sellaisella vauhdilla rappusia ylöspäin, että hyvä kun itse kerkeää perässä pysyä. Tässä kohtaa hätistelemme molemmat hidastelevia kissoja edellämme kohti yläkertaa...
Lopulta ylätasanteelle päästyämme on pienen miehen vielä aivan pakko pyllistellä ja kokeilla, josko kerkeäisi napata mukaansa vasaran, jonka paikka ei todellakaan ole ylätasanteen lattialla, mutta siinä se kuitenkin olla nököttää edelleen.
Viimeinen vaihe operaatio pyykinpesussa on se, että saan vihdoin koko konkkaronkan pois rappukäytävästä, valot pois ja omat valekroksit potkaistua jaloista ja suljettua oven. Tässä kohtaa en voi muuta, kuin huokaista helpotuksesta ja seistä hetken aikaa paikoillani, että hengitykseni tasaantuisi. Kyllä pyykinpesu on sitten mukavaa puuhaa.
Ja, ai miten niin meillä tuppaa tuo pyykkivuori kasaantumaan?
Hauska kirjoitus :D Itse olen todennut tuon saman monta kertaa kotihommia tehdessä, että pienestäkin kotiaskareesta voi saada melkoisen seikkailun aikaiseksi. Ne on niitä pieniä, tavallisen arkisia, mutta niin tärkeitä hetkiä yhdessä lasten kanssa :D
VastaaPoista