sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Tildailua ja vähän muutakin

Tänään sain valmiiksi ensimmäisen Tilda nallukkani. Siitä tuli oikein soma. Nupunapu kaappasi sen heti pikku kätösiinsä, eikä meinannut antaa sitä äitikullalle takaisin, kun nallelle piti vielä laittaa rusetti kaulaan. Nallen tekemiseen ei kulunut edes kovin paljon aikaa, tosin tein sitä taas useampana päivänä. Helppokin se oli tehdä, joten voi olla, että nalle saa jonakin päivänä kaverin itselleen. Kuvaa nallesta ei vielä ole, mutta yritän tässä piakkoin saada sen otettua, että pääsette antamaan palautetta ;).

Seuraavana vuorossa on sitten eteisen laskosverhon ompeleminen. Ostin eilen Eurokankaasta laskosverhon ompelutarvikepaketin, siinä pitäisi olla kaikki tarvittavat nippelit ja nappelit ohjeineen päivineen, joten uskoisin selviytyväni ensimmäisen laskosverhoni ompelusta kunnialla.
Toivottavasti saan ommeltua sen nopeasti, sillä eteisen ikkunassa on tällähetkellä sellainen tilapäinen, etten sanoisi, mielenkiintoinen verhoviritelmä. Vanha sälekaihdin sanoi nimittäin jokin aika sitten käyttösopimuksensa irti. Pakkausteippi on muuten oiva väline verhosommittelussa, hih. Tästä tekeleestäni ette muuten tule näkemään kuvaa ;).

Suunnitelmissa on myös hiukan lautasliina-askartelua. Mielessä muhii monta muutakin kivaa juttua, pienempiä ja isompia tekeleitä. Nupunapulle olen suunnitellut tekeväni jonkinsortin majan. Pieni mies tykkää tällähetkellä kovasti peuhata verhojen ja peitteiden kimpussa, möyrytä huonekalujen alla, joten mikäs sen parempi paikka olisi peuhaamiseen, kuin oma maja. Tekisi mieli päästä heti tekemään sitä.

Huomasitteko muuten, että blogini on saanut kävijälaskurin? Kiva huomata, etten sentäs ihan itselleni täällä löpise =). Kovasti toivoisin saavani myös kommetteja, joten laitelkaahan rohkeasti viestejä, niitä on aina niin mukava lukea =).

Nyt olisi ehkä parasta lähteä unten maille, väsyttää nimittäin aika suunnattomasti. Kauniita unia =).

3 kommenttia:

  1. Laittaisitko meille kuvan tuosta suloisesta Tildanallukasta? Olisi kiva nähdä se:)

    VastaaPoista
  2. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä jne... Arvaa vaan kenellä oli verhokankaat nidottuna ikkunankarmiin niin kauan kuin sain laskosverhot tehtyä.
    Jos neuvoja tarviit ompelussa niin soita. Mitä nupunapu tykkäs joulupaketista? Saiskos sille lampulle pian ympäristön johon kiinnittää ;)

    Näistä kommenteista saat arvailla kuka seurailee sivusta kivoja sivujasi..

    VastaaPoista
  3. Kuva Tildanallukasta, tosin ei mikään hääppöinen kuva, on tulossa tuota pikaa...eli ihan justiinsa =).

    Anonyymi, pikkasen kurtistelin kulmiani, että kuka kumma se tuommoisia kirjoittelee, mutta lamppu sai aikaan ahaa elämyksen...hihii...kiva, että käyt lukasemassa juttujani. Nupunapu tykkäsi lampusta niin paljon, että se oli laitettava parempaan paikkaan talteen, että olisi vielä jotain mitä kiinnittää ;)

    VastaaPoista