lauantai 24. tammikuuta 2009

Kuulumisia

Huh, kun on kulunut aikaa siitä, kun viimeksi päivitin blogia. Aika on mennyt arkisten aherrusten keskellä. Sen lisäksi olen yrittänyt käyttää vähäisen oman aikani viisaasti, olen tehnyt hieman käsitöitä. Ompelin olohuoneen lasikaappiin verhot, joiden ompeluun taisi kulua kokonainen viikko. Nupunapu kun nukkuu kahdet päikyt päivässä, a´1 tunti ja 10 minuuttia ja sinä aikana pitäisi tehdä monta muutakin asiaa, niin ei kovin nopealla vauhdilla valmista tule.
Eräskin päivä huomasin tekeväni kolmea asiaa yhtä aikaa pienen miehen päikkäreiden aikana. Selasin nettiä, virkkasin ja seurasin vielä telkkarista erästä ohjelmaa (sinänsä ei mitään suuria lahjakkuuksia vaativia hommia). "Oma aika" täytyy käyttää tehokkaasti hyväksi ;).
Verhojen lisäksi ompelin myös uuden sydämen kaapin päällä olevaan kranssiin. Innostuin tosiaan myös virkkaamaan...aikaansaannoksistani laitan tänne myöhemmin kuvia, kunhan nyt ekaksi kerkeän ottaa kameran esille.
Seuraavaksi olisi vuorossa uuden verhon ompeleminen olohuoneen ikkunaan ja eteisen ikkunaan olen kuvitellut ompelevani laskosverhon. Jos jollakulla on vinkkejä siitä, miten sellainen tehdään, niin otan ilolla vastaan vinkit ja neuvot.
Päässä pyörii myös monta muuta kivaa ideaa, mutta saa nyt nähdä, milloin kerkeäisin ne toteuttaa.

Nyt unten maille.

1 kommentti:

  1. Täälläkin kiirusta on pitänyt. Joskus tuntuu, että kaikki on niin hektistä, ettei oikein ehdi edes ajattelemaan.

    Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista