tiistai 11. elokuuta 2009

Valkoinen sininen vihreä

Nyt taitaa olla viimeinen hetki esitellä kolmas ja viimeinen tuoli keväisestä maalausurakastani. Nimittäin tuolien värit ovat niin keväisiä, etten enää syksymmällä kehtaa laitella tällaisia hempukoita näytille. Tuolit eivät nyt päätyneetkään ikkunan alle eteiseen vaan viereiselle seinälle. Kuvakulma ei ole paras mahdollinen, koska tuolien takana on peili, joka on toistaiseksi vielä väärässä kohtaa ja sen lisäksi se kaipaisi hieman tuunausta.

Ehdottelin isolle miehelle, että mitä jos maalaisin tuolien kohdalta seinäpaneelit valkoiseksi, kun en ole saanut lupaa maalata koko seinää. No, eipä tuo syttynyt siihenkään ajatukseen. Hmph. Minä en vaan niin kertakaikkiaan tykkää yhtään noista patinoituneista mäntypaneeleista. Yök.


Tässä vielä kuva vihreästä kaunokaisesta kokonaisuudessaan.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Mitä valkoisella spraymaalilla voikaan saada aikaiseksi?

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroinkin, olen jokin aika sitten liittynyt "valkoiseen spraymaali -kerhoon".
Löysin mieleisen vessapaperitelineen huvilalle, väri vain oli väärä ja muitten bloggaajien onnistuneista spraymaalauksista rohkaistuneena pyysin isoa miestä ostamaan minullekin putelin valkoista spraymaalia. Helppo ja nopea tapa saada kaunista jälkeä aikaiseksi. Tosin, olisin voinut valita ehkä hieman tuulettomamman säätilan maalauspuuhaan...suhautus jos toinenkin saattoi mennä hivenen ohi kohteen tuulenvireen ansiosta. No, ensikerralla olen hivenen viisampi tässäkin asiassa.


Lopputulos on, etten sanoisi, täydellinen. Kannatti suhautella.



Krysanteemit ovat kyllä valkoista sortimenttia ihan alunperinkin, en suinkaan villiintynyt sprymaalipurkin kanssa ihan holtittomaksi, hih.




perjantai 7. elokuuta 2009

Hiekkalinna

Vietimme tänään ihanan kesäisen helteisen päivän Lappeenrannassa. Ihastelimme valtavaa hiekkalinnaa, herkuttelimme jäätelöllä, kävelimme pitkin satama-aluetta upeita veneitä ja laivoja katsellen...






Lappeenrannassa kun olimme, niin sisustushöppänän oli pakko päästä kurkistamaan myös paikallisiin sisustusliikkeisiin...Sisustus Biancossa oli ihanan valkoista kaikkialla, Livinki puoti oli tulvillaan ihanan suloisia tavaroita ja pikkuisen sisustuskierrokseni yllättäjä oli uusi tuttavuus, Vanhan ajan sisustusliike K & K . Aivan mahtavan ihana puoti täynnä ihania tavaroita. Maltoin kuitenkin pitää kukkaron nyörit visusti kiinni, vaikka kovasti tekikin mieli ostaa yhtä sun toista tuosta ihanasta puodista.
Hieman on ollut viimeaikoina vaisua tämä blogin päivittäminen, mutta eiköhän tämä tästä vilkastu, mitä pidemmälle syksyä mennään. Pieniä sisustushankintoja on tullut tehtyä kesän aikana, olen myös liittynyt "valkoisten spraymaalaajien kerhoon". Ompelukone on surissut jonkin verran, eteiseen olen ommellut vaatenaulakon eteen pellavaverhot, Tilda kylpyenkeli on melkein valmis ja pienet säilytyspussukat odottavan ompelijaansa ompelukoneen vieressä...
Hullunkurinen haaveeni olisi osallistuminen syksyisiin Wanhan ajan käsityöläismarkkinoihin, mutta pahoin pelkään, että haave on tavoittamattomissa...äipällä ei vain taida olla tarpeeksi "omaa aikaa" haaveen toteuttamiseen...
Ihanaa elokuista viikonloppua blogiystäväiseni, vielä on kesää jäljellä...
(tää bloggeri ei taas suostu yhteistyöhön kappalejakojen suhteen. Kaikki vaan putkeen, hyvä tulee taputapu)